Koirahistoriani
Rakkaus koiriin syttyi 4H vaihto-oppilasvuotenani Skotlannissa 1988. Olin maatilaharjoittelussa yhdeksällä maatilalla ja jokaisessa perheessä oli koira tai koiria. Pääasiassa työkoiria Bordercollieita. Voi miten upeita koiria ja osa oli oikein taitavia paimentamaan ja osa muuten mukavia mutta "silly dumb", ei sovelly työkäyttöön. Kotiuduttuani aloin etsiä itselleni Bordercollieta ja sen sitten löysinkin 1989 keväällä. Paperiton uros Rolle muutti kotiini Vihtiin ja siitä kasvatettiin lehmä paimen. Itse muutin Lopelle 1990 mutta Rolle jäi isälle ja äidille töihin, koska täällä ei olisi ollut tarpeeksi työtä. Rolle sairasti epilepsiaa, joka puhkesi kolmevuotiaana. Oireita tuli harvakseltaan kunnes keksimme syyn; Rolle sai "väärää ruokaa". Oikean ruokinnan löytymisen jälkeen oireita ei tullut. Rolle lopetettiin 15-vuotiaana.
Lopelle tahdoin hankkia koiran kun talon vanha koira, sekarotuinen Iitu, kuoli vanhuuteen. Vuonna 1991 ostin Virosta vanhempieni tutuilta kaukaasianpaimenkoira Darryn. "Tarri" oli 16:sta Suomeen tuotu kaukkari ja sillä oli tyttöjä jonoksi asti. Tarri sai kennelliiton paperit helposti. Tarri pääsi juoksutusliinasta joskus karkuun ja kerran joku oli pahoinpidellyt sen marjametsässä, tätä se ei unohtanut. Tarrista ei saatu hovikelpoista vieraiden ihmisten läheisyyteen, vaikka sitä koulutettiin ja koulutettiin. Omalle väelle se oli kuitenkin kuin lammas. Otin Tarrin seuraksi Ginon työlinjaisen saksanpaimenkoiran kevättalvella 1993. Tarri ei muuttunut, joten jouduimme lopettamaan sen kaksivuotiaana. Meillä ei ollut tarjota sille vartiointityötä, johon se olisi soveltunut. Gino ei oikein menestynyt näyttelyssä, sai kolmmannen palkinnon. Jälki ja tottis kuitenkin sujui kuin tanssi. Kilpailuihin ei päästy, kun Ginon kyynär jouduttiin leikkaamaan noin kaksivuotiaana nivelrikon vuoksi. Siitä koira ei oikein toipunut harjoittelukuntoon. Koirasta tuli oiva ihana kotikoira, joka ilmoitti tulijat aina kun auto kääntyi meidän tielle. Gino kuoli kuusivuotiaana suolitukokseen. Ginon kaipuu oli suuri. Ostimme saksanpaimenkoira Akin 1999. Aki sairastui "kapiin" 8kk vanhana ja alle vuotiaana se lopetettiin usean antibioottilääkityksen jälkeen. Akin ihonäyte tutkittiin Eelassa, löydös sikaripunkkeja. Aki oli allerginen sikaripunkille ja siihen ei ollut parantavaa hoitoa. Kyllästyneenä rotukoiriin hankimme eläinsuojeluyhdistykseltä Leo Löytöeläimen. Alku sujui hyvin pientä vartiointiviettiä lukuun ottamatta. Me yritimme karsia Leon huonoa käytöstä (murisi vieraille ihmisille). Leo alkoi laajentamaan reviiriään meidän tietämättämme naapuriin kilometrin päähän, josta naapuri ei innostunut. Leoa jouduttiin pitämään tarhassa, josta se ei pitänyt. Leosta alkoi tulla vihainen koira, joka murisi meidänkin lapsille joten emme voineet pitää sitä. Kolme vuotta olimme ilman koiraa. Lapset halusivat koiraa, mutta vanhemmat ei. Kunnes koirakuume iski minulle, kun tutustuimme nowascotiannoutajaan. Alustavasti oli sovittu kasvattajan kanssa koiranpennun hakemisesta. Kasvattaja oli myynnyt pennun useamalle ja ilmoitti, että emme saa koiraa. Siitä pöyristyneenä aloimme etsiä uutta kasvattajaa. Aikani kun olin selaillut nettiä totesin, ettei nowascotiannoutaja olekaan meidän koirarotu. Tämän jälkeen löysin australianpaimenkoirat. Australianpaimenkoirien pentuja ei ollut kovin paljon tarjolla 2004. Soitin usealle kasvattajalle, mutta heillä ei ollut pentuja suunnitteilla. Sitten löysin pentueen, missä oli vielä vapaita pentuja ja me menimme katsomaan Plöröä ja Peppiä. Minä olisin halunnut red tricolor narttu Plörön, mutta kolme lasta äänesti black tricolor narttu Peppin puolesta, joten varasimme Pepin. Pepistä emme odottaneet muuta, kuin mukavaa koti koiraa, jonka lahjoja kyllä käytiin koittamassa niin navetassa kuin näyttelykehissä. Peppi menestyi näyttelyissä kohtalaisesti ja navetalla erinomaisesti. Peppi on yritteliäs koira, joka saa vähän väliä potkuja kuonoon ja hampaat on kovilla, hampaita on nyt sitten irronnutkin. Terveystarkastuksessa kaksivuotiaana todettiin A/A lonkat ja 0/0 kyynärnivelet, silmäpeilauksessa löytyi MRD, joka ei eläinlääkärin mukaan vaikuta jalostukseen mitenkään. Eläinlääkäri sanoi: "kyllä näin mukavaa koiraa kannattaa muillekkin jakaa", kun tiedustelin: "onko meidän koirasta jalostuseäimeksi." Terveestä koirasta innostuneena kävin kasvattajakurssin vuoden 2007 keväällä. Kun Peppi astutettiin heinäkuussa niin en tiennyt vielä hakisinko kennelnimeä. Ensimmäinen pentue syntyi syksyllä 2007. Kennelnimi saatiin postista 16.1.2008 ja ensimmäinen pentue on siihen liitetty. Peppin silmät peilattiin 30.7.2008 ja todettiin terveiksi. Pepille anottiin aikaa silmäpaneelitutkimukseen, kahden eriävän tuloksen takia. Kävimme paneelissa kesällä 2009, viisi eläinlääkäriä totesivat: MRD poimuja ei ole, mutta emme voi kumota lausuntoa koska MRD poimut voivat silitä. Keväällä 2012 Peppi steriloitiin, koska sen jalostusura on ohi. Peppistä jätimme itsellemme Pilkun. Pilkku pärjää paremmin näyttelyissä kuin emonsa ja on hyvä työkoira. Pilkusta voisi saada valion, mutta kun työt ovat katkoneet sen hampaita, niin osalla tuomareista se vaikuttaa sertien saantiin, jopa valillä T eli tyydyttävän arvosanan verran. Pilkku on lukenut austarianpaimenkoirien rotumääritelmän hyvin. Pilkulla on myös erittäin tarkka nenä, olen miettinyt jäljen opettamista tai hakua, mikäli vain aika riittäisi. Voin käyttää Pilkkua marjanpoiminta apulaisena, jos ämpärit loppuvat kesken, soitto kotiin ja Pilkku jälittää olinpaikkani ja saan lisä-ämpärin. Pilkulla on myös A lonkat ja 0 kynärät sekä silmät ovat olleet terveet kaikissa peilauksissa. Pilkku astutettiin 2009 Jetrolla (Tres Colores Usa Chessmaster) pentuja syntyi vain kolme. Tämä pentue ei ollut ollenkaan sellainen kuin ajattelin. Tästä näkee taas, että ihminen on vain osa luonnon oikeaa kiertokulkua. Pilkun toinen pentue on syntynyt 22.3.2011 ja näyttää paljon paremmalta kuin edellinen. Pentuja syntyi kahdeksan ja kaikki näyttävät kelpo yksilöiltä. Pentueen isä on Saksan tuontikoira Excellent Choice Eye Catching. Ooran hankimme keväällä 2009 Ossequente kennelistä, siten että yksi pentue menee kasvattajalle. Oora on todella vilkas, erittäin aktiivinen ja hauska koira. Oora nauttii tottis harkoista, Ooran mielestä se on niin hauskaa. Oora tulee vastaan aina hymyillen koko hammasrivistöllään. Oora on hyvä näyttelykoira (tosin nyt puuttuu jo liikaa hampaita) ja raju nautapaimen, suuret sonnit kyllä liikkuvat. Käytän Ooraa suurten nautojen siirtotöissä, koska sen rohkeus ei lopu kesken. Ooran ensimmäinen pentue syntyi Ossequente kenneliin 1.4.2011. Ooran terveys on myös ensiluokkaista A lonkat 0 kyynärät ja puhtaat silmät. Ylpeyden aihe on myös luonnetestin tulos + 231 laukausvarma, harva aussie saa näin suuren pistemäärän ja vielä harvempi narttu. |